Yritys>EIE Maskin

EIE Maskin AB

perustettiin jo vuonna 1930, Eie:n perheen yrityksenä. Alkuaikoina yritys oli norjalainen, mutta siirtyi lähes heti
perustamisensa jälkeen ruotsalaisomistukseen.
Alusta alkaen EIE on toiminut teknisen tukkukaupan parissa.
Tuotteina jo tuolloin olivat voimansiirron tuotteet sekä paperi- ja selluteollisuuden koneet ja laitteet.
Yritys kuuluu tänään Tukholman pörsissä noteerattuun Indutrade AB ryhmään.

EIE Maskin Oy

perustettiin vuonna 1999 EIE Maskin ABn tytäryhtiönä.
Toimintaa hoidetaan Tammisaaresta käsin 4 henkilön voimin.
EIE -ryhmässä työskentelee tänään yhteensä 35 henkilöä.
Toimipisteitä on Tammisaaren lisäksi myös Tukholmassa (pääkonttori),
Göteborgissa sekä Oslossa Elmeko AS .

Muita suomessa toimivia Indutradeyrityksiä löydät täältä.


Ryhmän rakenne

Toimitusjohtaja
Peter Arfwedson
 






Laatuasiat &
Ympäristöasiat
Tonia Strömquist


Hallinto
Talouspäällikkö
Jan Melkersson
Paperi- ja Sellu
Myyntipäällikkö
Ola Clavin
Voimansiirto
Myyntipäällikkö  
Anders Lundkvist
Lineaarituotteet  
Myyntipäällikkö
Leif Wallenbro
Elmeko AS & Elra AS
Toimitusjohtaja
Lars Saether
EIE Maskin Oy
Toimitusjohtaja
Markus Evers
Huolinta ja
toimitusvalvonta
Myynti
Myynti
Myynti
Myynti ja
taloushallinto
Myynti ja
taloushallinto
Varasto
Dick Karlsson
Huolto ja
konepaja
Jan-Erik Persson